HerkänVatsanKokkikoulu_final_musta_lapinakyva_500

Tavoitteena hyvä olo ja terve vatsa

Turvottaako? Närästääkö? Kärsitkö ilmavaivoista tai ummetuksesta? Onko vatsasi usein kipeä iltaisin etkä tiedä, mistä vaivat johtuvat?

Pauliina_lapinakyva

Lucian päivän joulupulla

Lucian päivä tuo valon talven pimeyteen. Perinteinen Lucian päivän pulla leivotaan tänä vuonna joulukuusen muotoon. Hiivattoman, gluteenittoman ja vegaaniseen ruokavalioonkin sopivan pullataikinan sisään kääräistään vaahterasiirapilla ja joulumausteilla tuunattua tahinilevitettä ja rusinoita. Iloista ja herkullista Lucian päivää!

Joulu lähestyy, ja lahjakausi on edessä. Moni miettii, millä voisi ilahduttaa läheisiään tai hemmotella ansaitusti itseään vuoden uurastuksen jälkeen. Lahjoja on ihana antaa ja niitä on myös kiva saada.

Osuvimpia ovat sellaiset lahjat, joista tulee hyvä olo ja jotka tuottavat iloa vielä kauan joulun jälkeenkin. Minusta itsensä hemmottelu tai uuden elämänmuutoksen käynnistäminen on paras lahja, jonka itselleen voi antaa.

Kun huolehtii ensin itsestään, on voimia huomioida myös muiden ihmisten toiveita ja tarpeita. Huonossa olossa, nuutuneena, väsähtäneenä tai suolisto solmussa et välttämättä jaksa olla kovin ihana ihminen.

lucian paivan joulupulla3

Mitä, jos antaisitkin tänä vuonna itsellesi hyvän olon joululahjan?

Päättäisit laittaa vatsavaivat pysyvästi kuriin ihan vain muuttamalla ruokailutottumuksiasi ja syömällä hyvänmakuista, oikeaa puhdasta ruokaa, josta suolisto tykkää. Herkuttelu ei ole siinä yhtälössä kielletty, kunhan valitsee herkut herkkää vatsaa kuunnellen.

Opettelisit, miten FODMAP-ruokavaliota toteutetaan käytännössä alun eliminaatiovaiheen ja ruoka-aineiden testaamisen kautta aina pysyvään tasapainovaiheeseen saakka.

Saisit ärtyvän suolen vihdoinkin rauhoittumaan pysyvästi.

Ei tarvitsisi katsella enää iltaisin jalkapallon kokoista pömppövatsaa ja miettiä toivottomana, mitä väärää tuli taas päivän aikana syötyä. Epätoivottu turvotus ei enää estäisi sinua pukeutumasta lempivaatteisiisi.

Tietäisit jatkossa, mitkä ruoat sinulle sopivat, ja mitkä saavat vatsasi änkyröimään.

Saisit vatsan toimimaan joka päivä – siis unelma – josta haaveilemisen moni herkkävatsainen on lopettanut jo ajat sitten.

Alkaisit nukkua paremmin ja heräisit yön jälkeen virkistyneenä ja energisenä.

Huomaisit, miten paljon paremmin jaksat liikkua ja urheilla, kun ei tarvitsisi laittaa voimavaroja oman huonon olon kanssa ähkäilyyn.

Muutkin huomaisivat muutoksen sinussa, sillä hyvä olo väistämättä näkyy, tuntuu ja kuuluu.

Mielikin rauhoittuisi, kun ei tarvitsisi enää stressata, miten selviät työpäivistä, juhlista, kyläilyistä tai ulkona syömisistä ilman vatsanväänteitä. Mielen hallinta tukee osaltaan vatsavaivojen hallintaa, sillä ne kulkevat käsi kädessä: mitä vähemmän stressiä, sitä paremmin vatsakin voi.

Mitä, jos antaisit tänä vuonna itsellesi lahjan, joka nostaa elämänlaatua ensi vuonna ja antaa parhaimmillaan sinulle mahdollisuuden ihan uudenlaiseen elämään?

Jos olet sitä mieltä, että vatsavaivojen kanssa taistelu riittää sinulle nyt, tule FODMAP-verkkokurssille ja aloita loppuelämän kestävä muutos 8 viikon intensiivikurssilla! Seuraava kurssi starttaa 9.1.2023.

Löydät lisätietoja kurssista ja ilmoittautumislinkin kurssisivulta.

lucian paivan joulupulla1

Tänä vuonna päätin valmistaa Lucian päivän joulupullaa ja tuoda sitä kautta perheelleni valoa ja hyvää mieltä talven pimeyteen.

Piparinmakuinen joulupulla leivotaan nyt kuusen muotoon. Taikina on vegaaninen, maidoton, kananmunaton ja luontaisesti gluteeniton, joten se tyydyttää kaikkien pullansyöjien toiveet.

Taikinan väliin pyöräytetään vaahterasiirapilla ja rusinoilla maustettua tahinilevitettä, jossa maistuvat joulun luomumausteet: Ceylonin kaneli ja vihreä kardemumma. Leivinjauheella leivottu pullataikina ei kohotusta kaipaa. Päälle tulevat koristeet voit valita sen mukaan, millaisia pullahiiriä talosta löytyy.

Minun joulupullan päältä löytyy ihan perinteistä raesokeria ja kookoshiutaleita.

Hyvää Lucian päivää!

♥ pauliina

lucian paivan joulupulla6

Joulupullan valmistamiseen tarvitset:

1 annos hiivatonta pullataikinaa tai hiivallista pullataikinaa

Taikinan kaulimiseen: täysjyväriisijauhoja

Tahinilevite:
100 g tahinia
40 g kylmäpuristettua kookosöljyä (juoksevaksi lämmitettynä)
3 rkl vaahterasiirappia
½ dl rusinoita
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua vihreää kardemummaa
veitsenkärjellinen jauhettua vaniljaa

Pullien voiteluun: kananmuna tai kauramaitoa

Koristeluun: raesokeria, kookoshiutaleita tai mantelirouhetta

lucian paivan joulupulla2

Ohje:

Valmista pullataikina ohjeen mukaan. Valmista tahinilevite sekoittamalla ainekset kulhossa keskenään. Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.

Kauli pullataikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (koko noin 45 x 35 cm). Levitä tahinilevite veitsellä levyn päälle. Rullaa kääretortun tapaan leveämmästä päästä alkaen.

Jaa taikina 17 yhtä suureen osaan. Asettele pullanpalat lähekkäin pellille leivinpaperin päälle kuusen muotoon.

Voitele munalla tai kauramaidolla ja koristele pullat raesokerilla tai lempihöppeilläsi. Paista uunin keskitasossa 15 minuuttia. Käännä sitten uuni 175 asteeseen ja jatka paistamista vielä 5 minuuttia tai kunnes pullat ovat kauniin ruskeita. Jäähdytä pellillä leivinliinan alla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook
Twitter
LinkedIn
Instagram